HAVAINTOJA SEMONZOSTA ⚓️ OBSERVATIONS FROM SEMONZO

Kuluneen viikon aikana, jonka olen viettänyt täällä ”kotikylässäni”, on tullut melko selväksi, että melkein kaikki täällä liittyy jollain tavalla liitovarjoon. Joka toisen talon seinässä on Bed and Breakfast-kyltti, leirintäalueella ja ravintoloissa on melkein pelkästään liitovarjopilotteja ja pikkubussit suhaavat ylös alas vuorella sijaitsevien lähtöpaikkojen ja alhaalla olevien laskeutumisalueiden välillä.

 

 

Koko tämä alue on erittäin tunnettu liitovarjoa harrastavien keskuudessa ja tänne tuleekin joka vuosi tuhansia pilotteja ympäri maailmaa. Täällä voi suorittaa lentokurssin, josta saa lentämiseen tarvittavan lisenssin. Se tosin ei ole mitään nopeaa ja halpaa puuhaa. Tänne tulee myös monien muiden maiden lentokouluista oppilaita opettajineen harjoittelemaan täkäläisiä lento-olosuhteita. Jos haluaa kokeilla miltä lentäminen tuntuu ja olisiko siitä ehkä tulevaisuuden harrastukseksi täältä löytyy useita firmoja joiden pilottien kanssa voi lentää tandem-lentoja. Lisäksi täältä löytyy useita myymälöitä, mistä voi ostaa kaikkea mahdollista liitovarjoiluun tarvittavaa välineistöä.

 

 

Liitorjo on syy minkä takia mekin täällä ollaan. Ruotsalainen perusti firman, joka opastaa tänne tulevia pilotteja lentämään täkäläisissä olosuhteissa.

 

 

Kylässä on useita hyviä ravintoloita, muutama pieni ruokakauppa, leipomo ja pari kahvilaa. Leipomoon kävelin yhtenä aamuna tarkoituksena hakea tuoretta leipää. Tuoretta se oli kyllä, mutta valkoistakin valkoisempaa. Pienoinen pettymys ihmiselle, joka voisi suunnilleen elää ruisleivällä. En nyt tietenkään olettanutkaan täällä ruisleipää syöväni, mutta ehkä jotain sinne vehnäjauhojen sekaan voisi heittää. Jos minun ja Italian suhde ei syvene, syy saattaa löytyä leivästä!

 

Lähin vähän suurempi ruokakauppa on suunnilleen 4 kilometrin päässä sijaitseva Lidl. Tein sinne eilen kävelyretken laajentaakseni hieman reviiriäni. Suunnitelma vaikutti aluksi loistavalta. Oli luvattu hiukan pilvisempää päivää, joten ei muuta kuin reppu selkään ja menoksi! Suunnilleen menomatkan puolessa välissä alkoi selvitä, että idea ei ehkä ollut paras mitä olen hetkeen keksinyt. Pilvet pysyttelivät onnistuneesti poissa auringon edestä ja lämpötila oli noin +27 astetta.

 

 

Jalkakäytävät ja pyörätiet ovat ainakin täällä päin melko harvinaisia ja liikennekulttuuri on vähintäänkin jännittävää. Mitä kapeampi tie, sitä painavampi tuntuu kaasujalka olevan. Ja koska tiet todella ovat kapeita, tuntui että piti kävellä melkein ojassa, ellei halunnut joutua yliajetuksi. Suojateillä on ilmeisesti vain koristeellinen arvo, koska kukaan ei pysähdy niiden eteen. Juuri kun tässä on sattuneesta syystä tullut vietettyä hiukan enemmän aikaa Tukholmassa ja ehdin jo tottua sikäläiseen liikennekäyttäytymiseen. Siellähän ei tarvitse kuin vilkaista suojatielle, niin kaikki jo pysähtyvät.

 

Kaikesta huolimatta onnistuin ylittämään tiet ja pääsin viimein perille kauppaan. Aah, miten ihanan viileää siellä oli! Haahuilin kaupassa tarpeettoman kauan,  vaikka ostoslista ei kovin pitkä ollutkaan. Tiesin, että kotimatkasta helteessä tulisi aika uuvuttava. Matkan varrella toki olisi ollut muutamakin ravintola, joihin olisi voinut pysähtyä virvoittamaan itseään. Saattaa vain olla, ettei raaka salciccia-makkara olisi selviytynyt niistä pysähdyksistä kovinkaan tuoreena.

 

 

Joten reilun parin tunnin päästä siitä kun lähdin, palasin takaisin leirintäalueelle hieman vähemmän raikkaana kuin lähtiessä. Niinkuin olisin tehnyt jonkun suuremmankin liikuntasuorituksen, enkä vain käynyt ruokakaupassa.

 

Tuntuu, että melkein ymmärrän miltä tuntui entisaikojen luolamiehistä, kun ne vaaroja uhmaten hankkivat mammutinlihaa tai sapelihammastiikerin taljan kotiluolan lattialle. Minä tosin hankin vain makkaraa ja muovirasioita asuntoautoon Italian liikennettä uhmaten, mutta silti!

 

 

For the past week that I have spend in my ”home village” it has come very clear that almost everything here have something to do with paragliding. Every other house has Bed and Breakfast-sign in their front wall, at camp site and in restaurants there are almost only pilots and minivans are driving up and down between take offs and landing places.

 

 

This hole area is well known among paragliders and thousands of pilots all around the world are coming here every year. Here is flying schoolswhere you can study to have flying license. Although it’s quite expensive and takes many weeks. If you want to try how the flying feels and may it be your future hobby, here is several firms who are offering tandem flights. Here is also few shops where you can buy everything concering paragliding.

 

 

Paragliding is also the reason why we are here. Pilot has started his own business that offers guiding for other pilots who want to fly here.

In this village there is also many good restaurants, few grocery stores, bakery and some cafes. I walked to the bakery one morning to buy some fresh bread. Fresh it was but oh, so white. Little disappointment to person who could almost live with only rye bread. Of course I didn’t assume to find rye bread here, but still. If my relationship with Italy doesn’t become any deeper the issue might be the bread!

 

Nearest bigger grocery store is Lidl which is about 4 kilometers from here. Yesterday I made a little walking trip there to expand my territory. At first it felt like excellent idea. Weather forecast promised half cloudy day so I took my backpack and started to walk. In about half way there I realized that it may not be the best idea. No clouds anywhere and +27 degrees.

Sidewalks and cycleways are relatively uncommon here and traffic culture is at least thrilling. The more narrow the roads are the more heavy is the gas pedal. And roads are very narrow, so it feldt that I should almost walk in ditch to avoid that somebody would drove over me. Apparently crosswalks have only decorational values because nobody stops in front of them.

Just when, for obvious reason, I have spend little more time in Stockholm and used to their traffic behavior. You don’t more than have to look to the crosswalk and drivers let you go over the street.

In spite of all I managed to cross the roads and finally arrived to store. Aah, how cool there was. I spend unnecessary long time there even though my shopping list was not that long. But I just knew that the walk back home would be exhausting. Sure there were many restaurants on the way back, that I could make a refreshing break. It just might be so that the raw salciccia-sausage wouldn’t survive those breaks. So over 2 hours after I left the camp site I returned back. Little less perky and much more sweaty than when I left.

I nearly understood how the ancient cavemen felt when they risk their lifes to have some mammoth meat or fur of sabre-tooth-tiger to floor of their home cave. And I just acquired sausages and some plastic cases to camper by confronting Italian traffic.

But Anyway!

3 Comments

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *